FINNJOY
June 27-29, 2008
TORONTO ¤ CANADA
Finnish Canadian Grand Festival
Raskaat sadepilvet roikkuivat, kun lähdimme kohti West Palm Beachin lentoasemaa. Lento lähti ajallaan ja matka meni mukavasti New Yorkiin. Hetkeksi ulos koneesta ja kohta taas takaisin samaan koneeseen, jolla olimme tulleet. Nyt lensimme Buffaloon. Vuokrasimme auton ja ajoimme Niagaran putouksille kanadan puolelle. Oli mahtava näky, kun suuret vesimassat putosivat alas. Kansaa siellä oli paljon katselemassa samaa näkyä kuin mekin. Ihmisiä oli jokaiselta maailman kolkalta. Niagaralta ajoimme Torontoon. Matka taittui nopeasti. Illan suussa saavuimme North Yorkiin Novotel hotelliin. Sain heti yhteyden erääseen ystävääni ja lähdimme syömään.


Aamulla saimme herätyksen kello kuudelta. Salamoi ja jyrähteli. Oli
ukkonen. Sade loppui aamupäivän aikana. Tuttuja lauluveljiä tuli Thunder
Baysta ja Sadburysta. Muita vieraita juhlille tuli Galgarysta ja
Suomesta Siilinjärveltä.
Amerikan Laulajien joukko ei ollut yhtä suuri kuin vuonna 2006 Toronton
reissulla. Silloin Lauluveljiä oli koolla 80. Nyt oli paikalle
tullut 28 laulajaa.


Finn Joy tapahtumaan osallistui kaikki pohjoismaat ja Viro. Kaikki
esiintyivät vuorollaan. Kaikkien maiden osannottajat osallistuivat
alkumarssiin juhlakentälle. Amerkan Laulajat Lauloi Kanadan
kansallislaulun.
Lauantaina tutustuimme toriin ja näyttelyihin. Illalla menimme
kirkkokonserttiin Saalem seurakuntaan. Siellä Pekka Simojoki konsertoi
vaimonsa kanssa. Konsertti oli mielestäni hyvä.

Photos courtesy of Raimo Nutikka
Sunnuntaina satoi aamulla, mennessämme valmistautumaan Amerikan
Laulajien omaan esiintymiseen. Konsertti pidettiin North Yorkin
kaupunginvaltuutettujen istuntosalissa. Yleisöä tuli yllättävän
paljon, vaikka satoi. Konsertti oli onnistunut. Saimme taas
mielyttäviä muistoja kotiin vietäväksi.
Ruokailun jälkeen oli aika taas sanoa hyvästit ja lähteä ajamaan kohti
Buffaloa. Sieltä lensimme maanantai-aamuna takaisin West Palm
Beachiin. Kotiin.
Terveisin
Hans O. Nyholm